Postikortteja jouluun
Joulu herättää monelle nostalgisia muistoja ja olen aina pitänyt joulun aikaa jollain lailla taianomaisena. Halusin tuoda tällä kertaa joulukortteihin jotain sellaista joihin ainakin lapsena on moni uskonut, eli tonttuihin. Vilkkaan mielikuvituksen voimin näin mielessäni tontut taianomaisina pieninä olentoina. Siksi herätin uudelleen eloon lapsuudestani itselleni rakkaan Amalia-tontun.
Kortit on tehty akvarelleilla ja ne on painettu Suomessa paksulle korttikartongille. Reunat on pyöristetty. Korttien lisäksi löytyy myös pakettikortteja. Niistä kuvat myös tässä alla.
Tarra-arkki, jossa 4 irrotettavaa pakettikorttitarraa.
Vihannesaiheiset kortit
Vihanneskortit on tehty erään tuttavani innoittamana. Hän teki unelmistaan totta ja pystytti herkkukaupan Helsingin Töölööseen. Ehdotin vihannesaiheisia kortteja mukaan hänen valikoimiinsa, joten suunnitelmista tuli totta ja kortit tulivat hänelle myyntiin. Materiaalina korttien maalaamisessa on käytetty akvarellivärejä. Kortit on painettu Suomessa paksulle korttikartongille.
Suunnitelmissa on painattaa postikortteja muistakin maalaamistani tauluista, kuvituksista ja grafiikasta. Vaikka elämmekin digiaikaa, niin uskon postikorttien voimaan tunteiden välittäjänä. Paperilla oleva viesti on aina henkilökohtaisempi kuin sähköinen viestinnän muoto.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.