Vihanneksia ja marjoja

Yksi asiakastyö liittyi vihannes- ja marja-aiheisiin kuvituksiin, jotka tilattiin asiakkaan (Ruokavirasto) omiin julkaisuihin sekä sähköiseen viestintään että printtiin. Aiheet tulivat asiakkaalta ja maalasin kuvat akvarelleilla. Nämä ohessa olevat kuvat ovat nähtävissä Ruokaviraston (ent. Evira) / Metsä- ja Maatalousministeriön julkaisuissa keväästä 2018 lähtien.

Lähtökohtana oli se että kuvissa olevat vihannekset ja marjat olisivat hyvin realistisia ja luonnonmukaisia. Tällöin ne toimivat mallina mm. lapsille, jotka eivät ole koskaan nähneet vaikkapa kyssäkaalia tai eri värisiä porkkanoita.

Alla kuvattuna:

  • Mustikat
  • Parsakaali ja kukkakaali
  • Porkkanat
  • Kyssäkaali

Muita tilaustöitä

Joskus kun on aikaa niin otan mielelläni yksityishenkilöiltä tilaustöitä vastaan. Kaikki käsin tekeminen eli piirtäminen ja maalaaminen on itselleni tervetullutta lepoa ja samalla se toimii terapeuttisena hengähdyshetkenä.

Tässä joitakin lahjaksi tehtyjä tilaustöitä. Lisää julkistetaan myöhemmin päivitysten yhteydessä. Materiaaleina on käytetty mm. akvarelleja, lyijykynää, kiinalaista tussia ja akryylivärejä.

Jos haluat tilata minulta maalauksen tai piirroksen, niin ota yhteyttä! Tehdään sinulle toiveittesi mukainen työ haluamallasi materiaalilla.