Kuvataiteen maailmaa

sulka_punainen_nimi

Olen sukeltanut taiteen maailmaan jo hyvin nuorena, eli olen piirtänyt ja maalannut jo yli 30 vuotta. Aikoinaan sekä kuvataide että musiikki vei minua molempiin suuntiin. Lopulta kuvataide valloitti sydämeni ja käytin mitei kaiken vapaa-aikani oppiakseni maalaamisesta, piirtämisestä, grafiikasta, kuvanveistosta jne. niin paljon kuin mahdollista. Olen pitänyt vuosia sitten joitakin omia näyttelyitä sekä yhteisnäyttelyitä. Niistä on tarkemmin mainittu CV:ssa.

Maalaan nykyisin jaksoittain, aina silloin kun se on mahdollista. Tarvitsen siihen paljon omaa aikaa ja tilaa, kuten luova työ sen usein vaatiikin. Itselleni maalausprosessi on sen verran voimallinen ja henkisesti vaativa että keskityn siihen mielelläni täysipainoisesti, kun siihen on mahdollisuus.

Näillä sivuilla on esitelty vain murto-osa kuvituksista, maalauksista ja grafiikasta vuosien varrelta. Materiaaleja olen käyttänyt suhteellisen laaja-alaisesti ja vaihtelevasti aina tilanteen mukaan. Niitä ovat mm. akvarellit, guash-väri, akryyli, öljy, hiili, kuivapastelli ja lyijykynä

Grafiikan vedokset ovat Pekka Halosen akatemian ajoilta, jolloin oli mahdollisuus vedostaa grafiikkaa työtilojen ja tarpeellisten työvälineiden ollessa helpommin saatavilla.

Kuvituksia olen tehnyt mm. tilattuihin levyjen kansiin ja postikortteihin. Eläinaiheisia kuvituksia on tilattu mm. sijoistusyhtiö Eufex:n markkinointiin sekä vihannesaiheisia kuvituksia Maa- ja Metsätalousministeriön julkaisuihin. Tauluja ja piirroksia on tilattu lahjoiksi.

Työnäytteitä löytyy tämän kategorian alavalikoista. Tervetuloa tutustumaan.

 
Tomaatti_kortti_nimi

Postikorttien kuvitus

Hyppää tästä linkistä suoraan tai valitse Menun valikon kautta ja katso tarkemmin.

Digitaalinen joulukortti, vuosi 2022, Mimago

Digitaaliset kortit

Hyppää tästä linkistä suoraan tai valitse Menun valikon kautta ja katso tarkemmin.

hirvi_kuvitus_nimi

Eläinaiheisia kuvituksia

Hyppää tästä linkistä suoraan tai valitse Menun valikon kautta ja katso tarkemmin.

Muita kuvituksia ja tilaustöitä

Hyppää tästä linkistä suoraan tai valitse Menun valikon kautta ja katso tarkemmin.

Kolonna_pako_todellisuudesta_kuvitus

Kirjan ja levyn kansia

Hyppää tästä linkistä suoraan tai valitse Menun valikon kautta ja katso tarkemmin.

sammakkoprinssi_grafiikkaa_nimi

Grafiikkaa

Hyppää tästä linkistä suoraan tai valitse Menun valikon kautta ja katso tarkemmin.

aton_nimi

Maalaustaide

Hyppää tästä linkistä suoraan tai valitse Menun valikon kautta ja katso tarkemmin.

Portfolio_perhospallo

Lopputyö – Pekka Halosen Akatemia

Hyppää tästä linkistä suoraan tai valitse Menun valikon kautta ja katso tarkemmin.